| Kirurgia |
|
Anestesian tasoa ja kehon toimintoja seurataan huolellisesti monin eri keinoin koko leikkauksen ajan. Kun leikkaus on ohi ja haava-alue sidottu tai hoidettu muuten, siirretään eläin heräämöön tarkkailtavaksi ja heräilemään. Anestesian jälkeen lemmikki on valmis lähtemään kotiin vasta, kun herääminen on sopivassa vaiheessa ja on varmistuttu sen ongelmattomuudesta. Herääminen rauhoituksesta tai anestesiasta samoin kuin kirurgisista toimenpiteistä toipuminen ovat yksilöllisiä Saatte eläinlääkäriltä ja pieneläinhoitajilta tarkat hoito-ohjeet kotiin. Samalla voitte keskustella rauhoitteisiin ja anestesiaan liittyvistä toipumisajoista ja muista tärkeistä yksityiskohdista.
Kotiin lähtiessä on hyvä muistaa, että nukutuksesta toipuvan eläimen ruumiinlämpö on tavallista matalampi. Autoon kannattaa jo varata lämmin huopa mukaan ja kotona on hyvä sijoittaa eläin kuivaan, lämpimään, vedottomaan ja meluttomaan paikkaan. Lemmikki asetetaan kyljelleen ja sen kieli saa mielellään roikkua ulkona suupielestä, jotta hengitystiet pysyvät auki. Anestesiasta herätessään eläin ei vielä hallitse itseään, joten se saattaa liikehtiä holtittomasti varsinkin teräviä voimakkaita ääniä kuullessaan. Eläimeltä saattaa myös karkailla tahattomasti virtsaa sisätiloihin. Älä jätä lemmikkiäsi yksin ennen kuin olet varma, ettei se vahingoita itseään. Noudata eläinlääkärin antamia jatkohoito-ohjeita. |